best mobile site design software

Muita luottamustoimia

Tampereen kaupunginvaltuusto 16.5.2016

KOHTI JÄTTIVELKAA


Tampere on vetovoimainen kaupunki. Asukasmäärä kasvaa, asumisen tuet kasvavat, opiskelijat haluavat Tampereelle ja suuret hankkeet seuraavat toinen toistaan. Tunnelihanke on menossa, kansi- ja areena-hanke etenee, Sulkavuoren puhdistamo on suunnitteilla ja syksyllä teette päätöksen ratikan rakentamisesta. Kaikki on siis hyvin, vai onko? Tänään päätämme viime vuoden tilinpäätöksen hyväksymisestä ja keskustelemme tarkastuslautakunnan laatimasta arviointikertomuksesta. On syytä kääntää katseet talouden ja toiminnan onnistumiseen. Mihin olemme menossa?


Pormestariohjelmalla määriteltiin valtuustokauden selkeät tavoitteet. Niistä olemme jääneet jo kauas. Positiiviseksi suunniteltu talousvuosi 2015 on tuonut tappiota noin 19 M€. Alijäämää näytetään 36,9 M€. Epätasapainoon luisunut talous on vakava asia, mutta todellinen vaara on toisaalla. 


Sähkölaitoksesta muutimme rahaksi 90% laitoksen arvosta. Nyt nämä varat on käytetty. Ainoa merkittävä yksittäinen omaisuuserä on sähköverkko. On vain ajan kysymys, milloin se on laitettava kulutukseen.


Nykytilanteessa konsernin vastuut ovat jo 8500€/asukas. Kun liitämme näihin vastuisiin tulevien vuosien investoinnit, on vastuiden kokonaismäärä kipuamassa karkeasti 12 000 € tasoon asukasta kohti. Sote- ja maakuntarakenneuudistuksessa ovat monet tehtävät siirtymässä pois kaupungin toiminnasta. Tulevaisuuden kaupunki on tämän hetken tiedon varassa selvästi pienempi, mutta mielenkiintoisempi kuin se on tällä hetkellä. Uusien jättivelkojen ottaminen on todellinen riski.


Taloudellista liikkumavaraa ei enää ole. Tämä tie, jota nyt menemme, voi päättyä seinään. 


Samanaikaisesti korjausvelka kasvaa sekä rakennusten että erityisesti infran osalta. Niiden rahoittaminen tulorahoituksella vaatii aivan uudenlaista ajattelua. 


Toiminnallisista tavoitteista on kolmannes jäänyt toteutumatta. Kaikilla tavoitteilla on vastuuhenkilö. Kantaako kukaan vastuuta. Vielä ei ole siitä näkynyt merkkejä. Arviointikertomuksesta voi tulkita hyväksyntää tavoitteille, jotka ovat toteutuneet osittain. Luultavasti yrityksissä osittain toteutuneet tavoitteet eivät ole toteutuneita.


Tampereen kaupunki pyrkii avoimuuteen sekä asukkaiden kuulemiseen ja heidän osallistumiseen. Avoimuudesta on vähän vaikea puhua, kun kokousta on pidetty suljetuin ovin. Asukkaiden kuuleminen on sinänsä hieno asia, mutta tapahtuu säännöllisesti kaikissa hankkeissa liian myöhään. Linjausten jälkeen suoritettu asukkaiden osallistuminen on pelkkää teatteria. 


Tarkastuslautakunnan ote näyttää muuttuneen siitä, mitä se on ollut menneinä vuosina. Kriittinen ja analyyttinen näkökulma on vaihtunut – voisiko sanoa – hymistelyyn. Keskustan valtuustoryhmä haluaa nostaa keskusteluun, onko tarkastuslautakunta enää riippumaton elin.


Hyvät kuulijat –


vielä muutama sana tamperelaisten tasavertaisuudesta. Kaupungin laadukas ydinkeskustan kehittäminen on tärkeää koko kaupungille. Olemme joutuneet samalla tilanteeseen, jossa osa muuta kaupunkia jää lapsipuolen asemaan. Se on nähtävissä asuinalueilla ja aivan erityisesti kaupungin maaseutualueilla, Teiskossa ja Aitolahdella. Viisi vuotta sitten valmistui erillinen maaseutuohjelma, jossa oli joukko kärkihankkeita. Kaupunki sitoutui ohjelman toteuttamiseen. Ohjelma on jäänyt kokonaan toteutumatta siltä osin, kuin se liittyy asukkaiden hyvinvointiin, palveluihin tai taloudellisen toiminnan edellytyksiin. Suojelu- ja virkistysalueet ovat sentään saaneet huomiota. Alueen asukkaille tilanne näyttäytyy aika lohduttomana. Kysyn vakavissani, onko Teisko osa Tamperetta. Jos on, miten se näkyy käytännössä?


Arvoisa puheenjohtaja –


Keskustan valtuustoryhmä on huolissaan tarkastuslautakunnan roolista tässä kaupungissa, kuten jo mainitsin.


Tilinpäätös kertoo tappioista. Se kertoo myös konsernin hurjasta velkatasosta, joka on kasvamassa tuhansilla euroilla asukasta kohti lähivuosina. Tampereen talous on pidemmällä aikavälillä poissa hallinnasta. Rahaa toki saa pienellä korolla, kenties tulevaisuudessa helikopterirahaa.


Poliittinen ohjaus, jossa pormestaripuolueet jakavat etuja omille eturyhmilleen, on käymässä kalliiksi tamperelaisille. Tarvitsemme pikaista remonttia sekä hallinnossa että taloudessa. 

Matin muita puheenvuoroja

Tampereen kaupunginvaltuusto 14. 11 .2016

Tampere on hyvä kaupunki, täällä on mukava asua, kaupungilla on hyvä imago erityisesti ulkopuolelta katsottuna. Eräässä yritysten vetovoimatutkimuksessa olimme tosin sijalla 134. Me tamperelaiset tunnemme lähemmin tilanteen: nautimme vahvuuksista ja yritämme korjailla ongelmia, niitäkin on. Onneksi jälleen kerran Kämmenniemen terveysaseman lopettaminen peruttiin, tai virheellinen maininta poistettiin budjettitekstistä. Pohjoisen Tampereen asukkaat kiittävät.

Arto Pirttilahti, kansanedustaja -Huolenpitoa myös metsistä

Huolenpitoa myös metsistä

Keskustan vaaliteema ”Huolenpitoa - Huomennakin” sopii hyvin myös metsienhoitoon. Keskustalaisilla on realistinen suhde luontoon. Keskustalaiseen alkiolaiseen periaatteeseen kuuluu, että tila luovutetaan seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin, mitä se on itse saatu. 

Meitä pirkanmaalaisia metsänomistajia on noin 26 000 ja Tampereella heistä asuu noin viitisen tuhatta. Jokainen arvostaa metsiään eri tavalla. Toiselle taloudelliset arvot ovat tärkeämpiä, toiselle taas virkistyskäyttö?

Ota yhteyttä: 0400 317 810 / matti.jarvinen55@gmail.com

Jaa sivu